Mer Mer Clothing

Mer. Mer Clothing on Meri Peltosen perustama vaatetusalan yritys. Tavoitteenamme on luoda naisille kauniita, uniikkeja ja ajattomia vaatteita arkeen ja juhlaan. Pyrimme irrottautumaan tiukasta sesonkiajattelusta ja trendien sokeasta seuraamisesta luomalla erätuotteita ja yksittäiskappaleita, jotka ovat ajattomia. Tuotteemme valmistetaan yrittäjän toimesta Suomessa ja niiden joukkoon kuuluu mm. yksittäiskappaleita, joita valmistetaan intohimosta ja ylpeydestä pitää käsityö elossa.

Meri Peltonen

“Ompelukoneeseen, koskin ensimmäisen kerran alakoulussa. Kiinnostus heräsi sillon ja ensimmäisten luomusten jälkeen alkoi ompelukone hurista myös kotona, missä äidin ompelukonetta alettiin ennen pitkään kutsua Merin ompelukoneeksi. Harrastelun merkeissä käsityöt ja taiteet kulkivat mukana läpi yläkoulun ja lukion. Niiden vuosien aikana heräsi myös kiinnostus lähteä opiskelemaan alaa. Päädyin opiskelemaan vaatetusalan artesaaniksi, jolloin intohima alaa kohtaan todella syttyi ja tiesin valinneeni oikein. Valmistuttuani tein töitä ompelijana ja toimin sivutoimisesti osuuskunnassa. Myöhemmin päädyin jatkamaan jälleen opiskeluja halusta kehittää tietoja ja taitojani vielä pidemmälle. Ajatus oma yrityksen perustamisesta heräsi jo artesaanin tutkinnon aikana ja pysyi harkinnan alla aina 2018 syksyyn saakka, jolloin päätin rekisteröidä yrityksen. Keväällä 2019 avautui myös verkkokauppa.”

“Arvostan vaatteissa kotimaisuutta, yksilöllisyyttä ja käsityötä. Nämä ovat kaikki sellaisia asioita, joita voi olla nykypäivänä vaikea löytää. Sen takia haluan tuoda näitä asioita omiin tuotteisiini. Myös ajattomuus on tärkeää, jotta tuote kestää pitkään. Pienet erät sallivat ylijäämän minimoimisen ja yksittäiskappaleiden valmistus puolestaan sallii kankaan hukan minimoimisen. Haluan tuoda ripauksen couture-henkeä käyttövaatteisiin unohtamatta niitä pelkistettyjä vaatekappaleita, joista toimiva vaatekaappi rakennetaan.”